Elämiä, mitä muutakaan

Petri Tammisen esikoisteos Elämiä on mielestäni erilainen novellikokoelma. Teos koostuu 39:stä todella lyhyistä, korkeintaan kahden sivun mittaisista teksteistä ja 10:stä normaaleja novellin mittoja hipovista pätkistä. "Mininovellit" Tamminen on nimennyt ihmisten nimien mukaan, esim. ensimmäinen teksti kantaa Seppo -nimeä.
Tammisen tekstin tyyli ja ulkoasu, niin kuin olemme aiemmin jo todenneet, on väljä ja tekstikoko melko suuri. Luulisi, että tekstiä on helppo lukea. Niinhän sitä onkin, mutta se, saako lukemastaan mitään tolkkua on toinen juttu. Tapa, jolla Tamminen kuvaa ihmisiä eli elämiä teoksessaan on hassu. Kerronta on töksähtelevää, sidostajia on vain vähän ja tunnelmaa tekstistä ei löydä; tosikoille tämä teos ei ole lainkaan suotava. Karkeasti sanottuna kirjoitin samalta kuulostavia tekstejä ensimmäisellä ja toisella luokalla.
Niin kuin Petri Tamminen itse on sanonutkin, jää tekstin kokonaisuuden luomisesta lukijalle kova vastuu. Juuri lukijan pitää itse täydentää tekstiä. Lukijalta vaaditaan mielikuvitusta niin paljon, että sitä voisi vaikka muille jakaa.
Kirjan luettuani totesin, että minulla ei sitä mielikuvitusta riittänyt mininovelleihin. Mutta en tuomitse teosta täysin. Tammisen novellikokoelmasta voi sanoa, että se paranee loppua kohden! Novellit ns. "standardimitoissaan" lämmittivät enemmän mieltäni. Esim. Vappu -niminen teksti on ajatuksia herättävä ja puhutteleva ja siksi itse tykkäsin siitä.
Olisiko väärin sanoa, että Petri Tamminen on erilainen kirjailija. En tiedä, onko se hyvä vai paha asia. Elämiä -teos on peruskauraa, vaikka koittaakin valloittaa erilaisuudellaan.